Talvivaaran ympäristövahinkojen rikosprosessi päättyi – Ympäristövahinkovastuiden käsittelyn jatkuessa YVK ei voi toistaiseksi ratkaista korvaushakemuksia

Tiedote 22.11.2019

Kainuun käräjäoikeudessa käsitellyn Talvivaaran kaivokseen liittyvän ympäristörikosasian yhteydessä esitetyt noin 140 yksityisoikeudellista vahingonkorvausvaatimusta erotettiin vuonna 2016 käräjäoikeuden päätöksellä käsiteltäväksi erillisessä prosessissa. Osa korvausvaatimuksista siirrettiin sovittelumenettelyyn, jossa asianosaisia olivat korvauksenhakijat, konkurssivelallinen ja Talvivaara Sotkamo Oy:n konkurssipesä. Emoyhtiö Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj ja kaivostoimintaa jatkanut Terrafame Oy eivät antaneet suostumustaan tuomioistuinsovitteluun eivätkä siten olleet sovittelussa mukana.

Sovittelumenettely päätettiin joulukuussa 2017 tuloksettomana. Talvivaara Sotkamo Oy:n konkurssipesä todettiin ylivelkaiseksi, eikä valtio katsonut asiassa olevan oikeudellisia perusteita korvausten maksamiseen. Valtio kiinnitti huomiota myös siihen, etteivät sovittelumenettelyssä olleet kaikki riita-asian kantajat mukana. Sovittelumenettelyn päätyttyä vahingonkorvausvaatimukset jätettiin odottamaan rikosasian ratkaisua.

Talvivaaran ympäristövahinkoja koskeva rikosprosessi päättyi 21.11.2019 Korkeimman oikeuden annettua lainvoimaisen ratkaisunsa. KKO ei muuttanut Rovaniemen hovioikeuden ratkaisun lopputulosta, vaan piti Talvivaaran johtajien tuomiot ennallaan.

Mitä tämä tarkoittaa korvausvaatimusten osalta?

Ympäristörikosasiassa annetun lainvoimaisen tuomion jälkeen aiemmin lepäämään jätettyjen korvausvaatimusten käsittelyä voidaan jatkaa yleisessä tuomioistuimessa. Tässä yhteydessä on mahdollista tarkastella uudelleen myös vastaajatahoja. Talvivaaran konkurssissa Ympäristövakuutuskeskuksen (YVK) kannalta merkittävä oikeudellinen epäselvyys liittyy jo aiheutettujen ympäristövahinkojen korvausvelvollisuuden siirtymisestä uudelle toimijalle. Ympäristövahinkolain mukaan korvausvelvollisuus ympäristövahingosta voi olla myös toiminnanjatkajalla.

YVK vastaa ympäristövahinkovakuutuslain mukaisesti maksukyvyttömien ja tuntemattomaksi jääneiden yritysten aiheuttamista ympäristövahingoista. YVK:n korvausvelvollisuus on kuitenkin ns. viimesijaista. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että saadakseen ympäristövahinkovakuutuslain nojalla korvausta, vahinkoa kärsineen on aiheutuneen ympäristövahingon lisäksi osoitettava, että korvausta ei ole saatu perityksi korvausvelvolliselta maksukyvyttömyyden takia eikä korvausta saada myöskään ko. toimijan vastuuvakuutuksesta.

Korvausvaatimuksia koskevan oikeudellisen selvittelyn ollessa yhä kesken YVK ei edelleenkään voi ratkaista sille lähetettyjä korvaushakemuksia. YVK seuraa Talvivaaran ympäristövahinkovastuita koskevan tilanteen kehittymistä ja tiedottaa asiasta uudelleen selvittelyn edetessä.

Lisätietoja:

  • Vakuutus- ja korvausasioiden asiakaspalvelu, p. 040 450 4546
  • Lakiasiainpäällikkö Visa Kronbäck, 040 450 4259
  • Johtaja Janne Jumppanen, 040 450 4543

etunimi.sukunimi@vakuutuskeskus.fi

Ympäristövakuutuskeskus turvaa viimekädessä vahingonkärsineen oikeudet hoitamalla tuntemattomien, vakuuttamattomien ja maksukyvyttömien aiheuttamat ympäristövahingot. Keskuksen jäseniä ovat kaikki ympäristövakuutuksia myöntävät vakuutusyhtiöt Suomessa.